Eilen huomasin autoni kytkyttimen hajonneen. Ikävää jo muutenkin mutta sen lisäksi jäi vielä Prisma-reissu väliin. Piti sitten tänään käydä vain S-marketissa hakemassa jotakin suuhunpantavaa. S-Marketissa huomasin, että jälleen on Suomeen otettu käyttöön jokin uusi valuutta. Eihän hinnat muuten voi nousta!
Tavallisimpien päivittäistavaroiden hinnat olivat nousseet Tampereen tasolle, paikoin jopa yli. Parin seuraavan päivän ruokani maksoivat nyt 6 euroa ja 92 senttiä. Ostoskorini sisälsi 3 litraa maitoa, 400g sika-nautaa, pussillisen karibianpataa sekä 8 lounassämpylää. Vuosi sitten vastaava kori olisi maksanut 32 senttiä vähemmän.
Tämä hinnannousu on selitettävissä vain valuutanvaihdoksella. Samanlainen hintojen nousu koettiin vuonna 2002, kun kaikki kallistui euroon siirtymisen takia. Ihmettelen vain, mihin valuuttaan nyt siirryttiin, sillä S-marketin hintalapuissa oli edelleen tuo tuttu €-merkki, numerot sen edessä vain olivat isommat. Myös kassakuitissa hinnat oli ilmoitettu euroina. Vai onko todellakin niin, että viiden ja puolen vuoden takainen eurovaihdos vaikuttaisi edelleenkin hintoihin? Oi niitä markka-aikoja, kun hinnat olivat vakiot.